Jokainen taideteos on ainutlaatuinen ja arvokas.
Papinniemen konservointi Oy tarjoaa asiantuntevaa konservointipalvelua yksityisille, museoille, säätiöille, seurakunnille, kaupungeille, vakuutusyhtiöille, kattaen koko Suomen.
Konservoinnin tarkoitus on säilyttää kulttuuriperintöä mahdollisimman alkuperäisenä tuleville sukupolville. Konservointi voi olla ennaltaehkäisevää tai käytännön konservointia. Työtä ohjaavat alan eettiset kansainväliset ja kansalliset säännökset, joita ovat luoneet ICOM sekä ECCO.
Myös restaurointi on usein osa konservointiprojektia. Restauroinnilla pyritään yhtenäistämään teoksen ilme rauhalliseksi, kuitenkin alkuperää ja arvoa kunnioittaen.
Konservointipalvelut
Eri aikakausien puulle ja kankaalle maalatut teokset, ikonit, polykromiveistokset, pienistä miniatyyriteoksista suuriin alttaritauluihin.
Tavallisia työtoimenpiteitä ovat esimerkiksi puhdistus, hilseilevän maalipinnan kiinnittäminen, maalauskankaan suoristus, repeämien paikkaus tai kellastuneen lakan poisto.
Jokainen taideteos on uniikki ja konservointisuunnitelma tehdään jokaiselle esineelle erikseen.
Siksi on myös tärkeää, että konservaattori näkee teoksen ja mahdollisesti tutkii vaurioita ennen suunnitelman tekoa.
Näyttelytarkastukset, kokoelmahallinta
Alku- ja lopputarkastukset, teosten pakkaus ja kuriiritoiminta.
Asiantuntijuus kokoelmien hoidossa, ripustuksessa sekä säilytyksessä.
Kokoelmien dokumentointi, kuntokartoitus, riskikartoitus.
Konsultointi, esitelmät
Konsultointi taideteosten säilytykseen, ripustukseen sekä hoitoon liittyen.
Luennointi esimerkiksi konservoinnista sekä taideteosten säilytyksestä ja hoidosta, mm. seurakunnan vastaaville.